14. huhtikuuta 2018

Lohkoperuna-porkkanat kasvispyöryköiden kera

Kaivelin tänään pakastimesta jotain helppoa ja nopeaa valmisruokaa, mutta käteen sattuikin kasvispyöryköitä. Pienen tutkimusmatkan jälkeen totesin, että jääkaapissa on oivat ainekset lohkoperunoihin, joten mikä ettei. Ajatus päivän ateriasta alkoi muodostua ja se vaikutti erinomaisen hyvältä. Lohkoperuna-porkkanat ja kasvispyörykät, sekä mustia oliiveja, kun niitäkin löytyi. 



Kuorin kolme porkkanaa ja ehkä kuusi perunaa, koska ne olivat niin eri kokoisia. Paloittelin perunat lohkoiksi ja porkkanat tikuiksi ja laitoin ne eri astioihin. Ajattelin paistaa porkkanoita ensin pannulla,  koska perunoilla menisi kuitenkin uunissa niin kauan kypsyä. 

Tietysti lohkoperunat pitää maustaa, eihän niitä voi sanoa lohkoperunoiksi ilman mausteita! Oliiviöljyä, paprikan makuista perunankuorrutetta, paprikamaustetta ja valkosiplimaustetta. Lisäksi leikkasin pieniksi puolikkaan paprikan ja laitoin palaset juuresten päälle samaan aikaan, kun laitoin porkkanatkin uuniin. 


Laitoin ensin perunat uunivuokaan ja heitin uuniin, johonkin 200:n asteeseen. Paistoin porkkanoita about kymmenisen minuuttia, kunnes ne olivat selvästi hiukan tummemman värisiä ja näyttivät "paistetuilta". Sen jälkeen otin perunavuuan uunista, heitin porkkanatikut päälle ja lopuksi ripottelin pieniksi hakatut paprikat. Ja takaisin uuniin. 

Koko vuoka oli uunissa vielä sen jälkeen noin puoli tuntia, kunnes perunat olivat kypsiä ja olin sulattanut ne pakastekasvispöyrykät loppuun asti. Kasvispyörykät itse olivat melkoinen pettymys, mutta juurekset olivat todella hyviä ja oliivit nyt tietysti maistuivat. Taidan tehdä näitä uudelleenkin!




xoxo


8. huhtikuuta 2018

Muistojen tyhjennystä

En osaa kirjoitella blogiin turhanpäiväisistä aiheista, kuten kuulumisista tai muusta "mitä tein tänään" aiheista, jos mitään erityisempää ei tapahtunut. Ehkä se johtuu siitä, etten ole koskaan todennut niitä tarpeellisiksi ja että bloggaamiseni alkoi hevosblogilla, johon oli täysin turha kirjoittaa ratsastustunneista ilman kuvia. Ja ratsastustunneilla on kovin vaikea olla koko ajan Snapchatin kanssa kuvaamassa, toisin kuin tavallisessa arjessa.
Kuvaan snäpillä ihan kaikkea ja muistoni pursuvat aina ihan yli. Tänään siis jälleen luvassa muistojen tyhjennystä, siitä hetkestä lähtien kun sain tämän uuden rakkaan puhelimeni, joten saatte siis nauttia oikeasti kohtalaisen hyvälaatuisista snäppikuvista! :D

1. Sain samana päivänä uudet meikkisiveltimet, uuden kännykän ja REINOT <3 | 2. Ystävänpäivätoivotukset dogefiltterillä.
| 3. Kuinka tehdä tylsästä illasta tuli ihan mukiinmenevä ilta. Btw tuo Tescon Cookie dough ei vedä vertoja B&J:n vastaavalle!
1. Erittäin tyylikkäät muovimukit Wanhojen päivän maljoina. | 2. Ruokalan hienot koristelut. | 3. Tanssien alkua odotellessa. 
1. Reinogäng kokoontuu! | 2. Tulin kaupungilta melko pitkän päivän jälkeen ja meikit oli edelleen ihan mintis, ja on fleek!
| 3. Selfie with doge.
1. Pulla-heppa ratsastustunnin jälkeen. | 2. Yksi myöhäinen ilta tulppaanien kanssa. | 3. Joku random peiliselfie.
1. Perniöläiset pääsi eduskuntataloon... ei olisi kannattanut.| 2. Kävin toisen kerran elämässäni Burger Kingissä ja olen nyt
aivan vakuttunut, että se on kerta kaikkiaan pahaa. | 3. Täysistuntoa katsomassa, oli muuten mielenkiintoinen juttu!
1. Mässäilyä #1 | 2. Mässäilyä #2 ja ihana Liisa ihmemaassa! Hassu fakta: tuo oli ensimmäinen kerta kun näin elokuvan.
| 3. Mässäilyä #3 ja Salon Kiinanmuuri-kintsuravintola. Niin hyväää!
1. Edelleen kiinalaisella, ruuan jälkeen todella taiteellinen otos. | 2. Myöhemmin yöllä, kun olimme vihdoin päässeet
Perniöön asti kahden tutun ja yhden kerran ennen tavatun herran kyydillä :D Oli muuten hauska reissu.
| 3. Aurassa talliporukan kanssa, matkalla kohti Säkylää.
1. Perillä upseerimajalla. | 2. Paikassa tarjottiin todella hyvää kakkua! | 2. Juniorien palkinnot hevostaitomestaruuksista.
1. Joku lettuilta tai jotain... | 2. Eiliset sapuskat, voi kyllä hese maistuu aina. Tai siis ranskalaiset, en tykkää hampurilaisista.
| 3. Metsästimme Glitterin loppuunmyynneistä täydellistä korvispakettia, mutta lähdimme tyhjin käsin, yhtä peiliselfietä rikkaampina.

Tässä oli yllättävän vähän julkaistavaa materiaalia, mutta olen nyt uuden kännykän takia innostunut ottamaan snäpissä paljon videoita, joita on hankala julkaista. Ja lisäksi siellä oli kasa Teneriffa-kuvia, mutta niitä täällä onkin jo näkynyt, sekä selfieitä ja kuvia kavereistani, mutta niitä taas en viitsi julkaista ihan henkilökohtaisista syistä. Mutta tulipa helpottunut olo kun sain tämän pois alta, olen suunnitellut tätä jo pitkään, tekemättä asialle sen enempää. 

Käytättekö aktiivisesti Snäppiä?
Mitä muistoista löytyy?



xoxo